Komissiolta ns. soft law -paketti julkisista hankinnoista

EU:n komissio on julkaissut 3.10.2017 julkisiin hankintoihin liittyen aloitteen eli ns. soft law -paketin Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla”. Aloitteen osana komissio on julkaissut luonnoksen oppaaksi innovatiivisten hankintojen edistämisestä ja avannut sen osalta julkisen kuulemisen. Paketti sisältää neljä osaa.

Strateginen lähestymistapa hankintoihin

Komissio kehottaa pakettinsa ensimmäisessä osassa jäsenvaltioita laatimaan julkisia hankintoja varten strategisen lähestymistavan, jossa keskitytään kuuteen tavoitteeseen:

  1. yleistetään innovatiivisten, ympäristöä säästävien ja sosiaalisten perusteiden käyttöä julkisten hankintasopimusten myöntämisessä
  2. ammatillistetaan julkiset ostajat
  3. parannetaan pk-yritysten pääsyä julkisten hankintojen markkinoille EU:ssa ja EU:n yritysten mahdollisuuksia julkisissa hankinnoissa kolmansissa maissa
  4. parannetaan hankintoja koskevien tietojen avoimuutta, luotettavuutta ja laatua
  5. digitalisoidaan hankintamenettelyt
  6. lisätään yhteistyötä julkisten hankkijoiden välillä EU:ssa.

Suurten infrastruktuurihankkeiden vapaaehtoinen ennakkoarviointimekanismi

Paketin toinen osa liittyy suuriin infrastruktuurihankkeisiin. Komissio perustaa neuvontapalvelun hankkeille, joiden ennakoitu kokonaisarvo on yli 250 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi yli 500 miljoonan euron hankkeissa jäsenvaltiot voivat halutessaan pyytää komissiota tarkastamaan, onko hankintasuunnitelma hankintoja koskevan EU:n lainsäädännön mukainen. Komission neuvontapalvelu sisältää kolme osaa:

Neuvontapalvelu (help desk)

Komissio pyrkii antamaan neuvontaa suuriin, vähintään 250 miljoonan euron infrahankkeisiin niiden suunnitteluvaiheessa. Hankintayksiköt voivat esittää komissiolle kysymyksiä esimerkiksi sovellettavasta EU-hankintalainsäädännöstä ja sen reunaehdoista, soveltamisalan rajauksista, sovellettavista hankintamenettelyistä sekä kestävistä ja innovatiivisista näkökohdista.

Kysymykset esitetään sähköisen järjestelmän kautta. Komissio pyrkii vastaamaan kysymyksiin kuukauden kuluessa. Komission vastaukset eivät ole oikeudellisesti sitovia.

Vapaaehtoinen ilmoittaminen komissiolle (notifikaatio)

Yli 500 miljoonan euron hankkeissa jäsenvaltiot voivat tehdä komissiolle vapaaehtoisen ilmoituksen hankkeestaan. Ilmoituksessa kerrotaan mm. hankkeen kohde ja ennakoitu arvo, hankintayksiköt ja muut mukana olevat tahot, hankkeen vaiheistus sekä se, onko hankkeelle saatu EU:n rahoitusta. Ilmoitus tehdään sähköisen järjestelmän kautta.

Komissio antaa vastauksensa ilmoituksen tietoihin perustuen kolmen kuukauden kuluessa. Vastauksessaan komissio arvioi sitä, onko hanke EU:n hankintasääntelyn mukainen. Komission antama vastaus ei ole oikeudellisesti sitova.

Tietopankki ja -alusta

Komissio avaa alkuvuonna 2018 hankintayksiköiden tietojen vaihtoa edistävän palvelun. Palvelu sisältää sähköisen tietopankin sekä alustan, jolla voidaan jakaa näkemyksiä ja tietoa.

Tietopankki tulee sisältämään hankinta-asiakirjoja erilaisista suurista infrastruktuurihankkeista eri jäsenvaltioista. Tietopankissa olevat asiakirjat voivat olla millä tahansa EU:n virallisella kielellä, ja siksi pankki sisältää automaattisen käännösominaisuuden.

Sähköisen alustan avulla hankintayksiköt voivat käydä keskustelua ja jakaa kokemuksiaan. Alustalla käydyt keskustelut voivat olla kaikille avoimia tai vain tietylle joukolle rajattuja.

Suositus julkisten ostajien ammatillistamisesta

Paketin kolmantena osana komissio julkaisi suosituksensa julkisten hankkijoiden ammatillistamisesta. Komission mukaan jäsenvaltioiden tulisi pyrkiä siihen, että hankintoja hoidetaan ammattimaisesti. Suosituksessa on esitetty tähän erilaisia näkökulmia.

Suosituksen lisäksi paketti sisältää hyvien käytänteiden työkalupakin, johon on kerätty hyviä käytänteitä hankintojen ammatillistamisesta eri jäsenmaista.

Osallistu kuulemiseen innovaatioiden vauhdittamisesta julkisten hankintojen avulla

Paketin neljäntenä ja viimeisenä osana komissio on käynnistänyt kuulemisen, jonka avulla kerätään sidosryhmiltä palautetta siitä, miten innovointia vauhditetaan tavaroiden ja palvelujen hankintojen kautta. Innovaatiohankinnat voivat liittyä innovoinnin tuloksiin sekä innovatiivisiin hankintatapoihin. Kuuleminen on avoin kaikille hankintayksiköille.

Kuuleminen jatkuu 2.1.2018 saakka. Komissio käyttää siihen saatuja vastauksia laatiessaan ohjeita viranomaisia varten (mm. kuinka laaditaan strategia, organisoidaan tuki innovaatiohankintoja varten ja käytetään innovaatiota tukevia hankintavälineitä).

Lisätiedot

  • Johtava lakimies Katariina Huikko, julkisten hankintojen neuvontayksikkö, p. 050 566 4327
  • Erityisasiantuntija Tarja Sinivuori-Boldt, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 029 504 7014